keskiviikko 27. elokuuta 2014

En saa sitä työtä kuitenkaan!

Vaarallinen lause. Yksinkertaisuudestaan huolimatta se vesittää yrityksen hakea töitä. Joko se estää kirjoittamasta hakemusta tai asenne paistaa siitä läpi. Yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna ajatus on perusteltu – epäonnistumisen tunnetta ei tarvitse kokea.

Olen loistava selittämään itselleni, miksi en tee jotain tai miksi teen jonkin asian juuri tietyllä tavalla. Selittelemällä asioita rauhoitan itseäni. On helpompi uskoa epäonnistuvansa, koska niin käy kuitenkin, kuin uskoa onnistuvansa. – Ja jälleen olen lähes huomaamatta luonut itselleni takaportin. Takaportin avulla en menetä kasvojani. Toisaalta en myöskään pääse ylittämään itseäni. En koskaan yritä täysillä. Elämä muuttuu tasapaksuksi, turvalliseksi.

Elämä mukavuusalueella on helppoa. Vaikkei tilanne olisi aina ihanteellinen, se on ennakoitavissa. Tämä pätee niin työnhakuun, opiskeluun kuin vaikka harrastuksiin. Mukavuusalueella liikutaan samaan tapaan kuin koira liikkuu lieassa. Tässä tapauksessa lieka on näkymätön ja hallinnoimme sitä itse. Liikkumatilaa on rajallisesti. Kehittyminen vaatisi astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. Alueen ulkopuolelle astuminen taas vaatii epävarmuuden sietämistä, kykyä irrottautua lieasta hetkellisesti. Psyykkisten resurssien vaa’assa mukavuusalue vaikuttaa tiettyyn rajaan asti taloudellisemmalta vaihtoehdolta kuin sen ulkopuolelle astuminen. On mietittävä mitä elämältään haluaa ja mitä se vaatii. Mitkä seikat ovat tavoittelemisen arvoisia ja onko niiden aika nyt vai vasta joskus myöhemmin.

En saa sitä työtä kuitenkaan!” on mukavuusalueen ajatuksia. Ajatus saattaa tuntua oikealta mutta se ei tarkoita, että se vastaisi todellisuutta. Ajatuksissa mahdottomastakin tulee mahdollista – jos vain uskaltaa ajatella. Ajatuksen miettiminen ei tarkoita, että se pitäisi toteuttaa. Ajatuksen voi myös hylätä tai käyttää siitä vain osan, kehittää eteenpäin. Ehkä negatiivista ennakoimista hedelmällisempää olisi ajatella: ”Toivon, että saan sen työn!”.

Hannele

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Osaatko kehua itseäsi?

Kysyn toisinaan asiakkailtani, osaavatko he kehua itseään luontevasti. Toistaiseksi kaikki ovat sanoneet, että aika kiusalliselta se tuntuu. Mieluummin joku toinen saisi kertoa hyvistä puolistani, ja sittenkin korvia kuumottaisi jos olisi kuulemassa.

Työnantaja ei tunne sinua, mutta hän arvelee sinun tuntevan omat vahvuutesi, ja toivoo että kerrot niistä jo työpaikkahakemuksessasi. Muuten tie ei ehkä avaudu haastatteluun, jossa saisit mahdollisuuden esitellä tarkemmin miksi juuri sinut kannattaisi palkata.

Ehkä suomalaiset ovat vaatimattomia tai pelkäävät vaikuttavansa ylimielisiltä. Kolmas vaihtoehto on, että henkilökohtaiset vahvuudet eivät tunnu miltään erityistaidoilta tai lahjoilta. Se, mikä itseltä sujuu helposti, sen olettaa kaikkien muidenkin hallitsevan. ”Oikeita taitoja” tuntuvat olevan ne, mitä itseltä puuttuu: vaikka olisi tarkka lukujen kanssa ja hyvä laskemaan, arvostaa enemmän luontevaa puhetaitoa. Puheviestinnän virtuoosi taas vertaa itseään niihin, joille matematiikka on helppoa.
Toiset asettavat riman liiankin korkealle: jos en ole kaupunkini tai maani parhaimmistoa jossain asiassa, siitä on turha mainita työhakemuksessa. Tulee vain turhia suorituspaineita, jos menee väittämään hallitsevansa jonkin asian. Eihän osaaminen olekaan mustavalkoista: joko en tiedä mitään tai osaan kaiken läpikotaisin. Asioita voi ilmaista harmaasävyilläkin:
  • Olen kiinnostunut luomuruoasta,
  • Harrastan vanhojen autojen entisöintiä,
  • Opintoihini sisältyi kansainvälisen kaupan sivuainekokonaisuus,
  • Minulla on seitsemän vuoden kokemus aulaemännän tehtävistä, 
  • Toimin oman alani valtakunnallisena erityisasiantuntijana.
Täytyy ottaa huomioon mihin tehtävään hakee: jos hakee IT-alan asiantuntijatehtäviä, tavallisten toimisto-ohjelmien hallinta on liiaksi perustaitoja tai sivussa siitä mitä odotetaan. Jos tehtävän pääsisältö taas on jotain muuta, vaikkapa myyntityötä, on aivan paikallaan mainita että osaa käyttää tavallisimpia toimisto-ohjelmia, ja on käyttänyt edellisissä työssä jotain erikoisempiakin ohjelmia.   
Kukapa kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse!

Satu

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tilasto vai toive


Säännöllisin väliajoin julkaistaan arvioita ja ennusteita eri alojen ja ammattien työvoiman tarpeista. Niiden mukaan tällä hetkellä ja lähimmän puolen vuoden aikana on eniten pulaa terveydenhuollon ammattilaisista, myyntiedustajista ja puhelinmyyjistä sekä kirjanpitäjistä ja palkanlaskijoista (TEM). Kahden kymmenen vuoden kuluessa taloushallinnon ammattilaisten, puhelinmyyjien ja monen muun alan ammattilaisten tarpeen ennustetaan vähenevän automatisoitumisen vuoksi. Terveydenhuollon ammattilaisten tarpeen ennustetaan jatkuvan ja eri alojen erityisasiantuntijoiden, opettajien ja johtajien tarpeen kasvavan (Etla).  Työllistymisnäkymät ovat monelle tärkeä peruste alan ja ammatin valinnassa.

Entä  jos ei halua tai pääse hoitajaksi tai lääkäriksi, opettajaksi tai johtajaksi tai muuhun työvoimapula-ammattiin?

Työllistymismahdollisuudet riippuvat myös siitä, millä alalla viihtyy. Kiinnostus, innostus ja motivaatio auttavat oppimaan ja suoriutumaan hyvin. Ne auttavat jo hakuvaiheessa saamaan mieleisen opiskelu- tai työpaikan. Siksi kannattaa kysyä itseltään, mitä oikeasti haluaa opiskella ja tehdä työnä.  Jos kaikki olisi mahdollista, mitä valitsisi, mikä olisi toiveratkaisu. On usein mahdollista löytää vaihtoehtoja ja päästä etenemään toiveen suunnassa, vaikka kiertotietä ja vaikka lähialalle tai -ammattiin, ellei suorinta reittiä täsmälleen mieleisimpään.

Opiskelu- ja työpaikan saantiin vaikuttaa myös, millä alalla omat vahvuudet tulevat parhaiten hyödyksi. Opinnoissa ja työssä vahvuudet kehittyvät ja taidot lisääntyvät entisestään. On työlästä ja turhauttavaa opiskella tai tehdä työnä sellaista, mikä ei vastaa omia vahvuuksia ja missä ei voi hyödyntää ja kehittää parhaita kykyjä ja taitoja.  Oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen ja kehittäminen lisää mahdollisuuksia tulla valituksi mieleiseen opiskelu- tai työpaikkaan.

Eri ihmiset viihtyvät ja onnistuvat erilaisissa työrooleissa. Monen on jo nuorena helppo sanoa, haluaako käytännön ammattilaiseksi, asiakaspalvelijaksi, asiantuntijaksi, esimieheksi, yrittäjäksi, opettajaksi... Työ- ja elämänkokemus, lisääntynyt itsetuntemus ja osaaminen sekä täsmentyneet elämänarvot voivat muuttaa toiveita vanhempana ja kannustavat vaihtamaan mieleisempään ja itselle sopivampaan työrooliin.

Tilastot eivät ratkaise yksilön soveltuvuutta, opinnoissa ja työssä viihtymistä ja suoriutumista, opiskelemaan ja töihin pääsemistä. Kannattaa uskoa itseensä ja valita oma tiensä. Valintaa helpottaa, että monille sopii ja monia kiinnostaa riittävästi useampikin ammatti.
 

Täältä tilastotietoa: http://www.foreammatti.fi/ ja oman alueesi ammattibarometrit.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Onko vaarallista olla erottamatta työtä ja vapaa-aikaa?

Työhyvinvoinnin ja jaksamisen asiantuntijat pitävät tärkeänä sitä, että työllä ja vapaa-ajalla olisi selvä ero. Älypuhelimien yleistyttyä suuntaus taitaa olla päinvastaiseen suuntaan: yhä useampi on aina tavoitettavissa. Vähintäänkin sähköpostit täytyy tarkistaa. Liittyykö tähän todellisia riskejä, vai onko huoli liioiteltua?
Helteisellä rannalla mieli lepää - tai karkaa työasioihin?

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Guy Ahonen kertoo Työelämä2020 –blogissa, että hänen kohdallaan elämänhallinnan avain on nimenomaan työn ja vapaa-ajan tarkka erottelu. Tällä hän pyrkii pitämään huolta terveydestään ja työkykyisyydestään. Ajatus perustuu siihen, että kun työ pysyy jossain rajoissa, se on hallittavaa, ja siitä saa voimia muuhun elämään. Kuulostaa hyvältä, että työstä voi saada voimia, eikä vain lisää kuormaa niskaansa! Vastaavasti vapaa-ajalta voi sitten saada voimia töihin tai opiskeluun.

Entä jos työ onkin ihmisen mieluisin asia, jonka pariin hänen ajatuksensa vastustamatta hakeutuvat, koska asia kiinnostaa niin paljon tai on niin palkitsevaa? Pitäisikö tällaisenkin henkilön vastustaa kiusausta ja viettää vapaa-aikaa vaikka väkisin, ihan omaa hyvinvointiaan varten? Arvelen, ettei väkisin vietetty vapaa-aika tuottaisi hyvinvointia. Jos oman elämän hallinnan tunne on tärkeää hyvinvoinnille, pitää voida myös valita ajankäyttönsä. Kun haluan miettiä työasioita illalla kotisohvalla, voin miettiä niitä tuntematta syyllisyyttä, ja kun haluan vain levätä, teen sen yhtä täydellä sydämellä kuin työnikin.

Todellisessa elämässä tämä ei ole ihan näin yksinkertaista. Perheenjäsenillä on sanansa sanottavana myös työstään hullaantuneen ajankäytöstä. Vapaa-aika ei ole vain riippumatossa loikoilua, vaan kotitöitä, kaupassa käyntiä, perheen yhteistä aikaa, harrastamista ja harrastuksiin viemistä. Naiset kertovat minulle usein, että kotona heitä odottaa se raskaampi työpäivä – töissä on sentään tauot. Kotona heiltä on aina joku vaatimassa jotain, tai omat siisteyden ja kodinhuollon standardit ovat niin tiukat, ettei niistä voi livetä.
Työttömällä on sitten varmaan onnen päivät, kun voi valita itse mitä tekee ja milloin? Tämä lienee yksi työssäkäyvän pahimmista harhaluuloista. Keskusteltuani satojen työttömien kanssa, voin kertoa, että useimmat eivät pysty nauttimaan vapaa-ajastaan samalla tavalla kuin työssäkäyvät lomistaan ja viikonlopuistaan. Huoli työpaikan saamisesta painaa mielessä, ja työttömyyden pitkittyessä usein taloustilannekin kiristyy. Niitä töitäkin pitäisi etsiä ja hakea, mutta mistä? Monet kertovat, että aina tuntuu siltä, että pitäisi tehdä enemmän. Koskaan ei ole tehnyt tarpeeksi – ennen kuin saa työpaikan. Ei ole sitä vapaa-aikaa, ainakaan hyvällä omallatunnolla. Päivät kuluvat toistensa kaltaisina. Jokainen tulokseton työpaikkahakemus tuntuu torjunnalta – en kelvannut tuonnekaan. Silti pitäisi jaksaa olla toiveikas ja innostunut, valmis astumaan töihin milloin hyvänsä, järjestää ripeästi lasten hoitopaikat, selvittää kulkuyhteydet töihin…
 
Olen kohdannut monta työtöntä, jotka ovat lähellä uupumusta. Hetkinen – onko tässä kyse juuri työn ja vapaa-ajan erottamisesta? Työn hakeminen on kokopäivätyötä näinä aikoina, kun työmarkkinoilla on paljon hyviä hakijoita etsimässä itselleen työpaikkaa. Jos tunnet uupuvasi, kokeile tehdä työnhausta päivätyösi kunnes löydät uuden työn. Sovi työajat, kahvitauot, lounastauot ja loma-ajat itsesi kanssa. Tee työnhakua täydellä sydämellä työajan verran, ja sitten siirry vapaalle. Vapaa-ajalla ei tarvitse miettiä ja murehtia työnhakuasioita ja työttömyyttä. Silloin hoidetaan kotityöt, ollaan perheen kanssa, tavataan ystäviä, harrastetaan tai ollaan ihan tekemättä mitään. Juuri niin kuin valitset.

-Satu-