keskiviikko 7. lokakuuta 2015

How I made it in Poland: HR-Spesialisti 24v

How I made it -tarinasarja sisältää aitoja kertomuksia suomalaisten työllistymisestä ulkomaille, heidän itsensä kertomana. Tarinat on aiemmin julkaistu EURES Suomi Facebook -sivulla.


Mietin pitkään haenko tätä työtä, kun se on ulkomailla, mutta jokin ilmoituksessa tuntui heti siltä, että tämä olisi mahtava duuni. Niinpä vaan päädyin ulkomaille töihin, vaikka meinasin ensin valmistua ja etsiä pääkaupunkiseudulta töitä. Hyvältä ratkaisulta tuntui ja tuntuu, vaikka tosi nopeasti piti pakata elämä kahteen matkalaukkuun ja muuttaa.

Google Mapsista kattelin missä Puola on ja vähän tätä kaupunkia. Kysyin tulevilta työkavereilta asioita, keskusteltiin Facebookissa. Kaikki on mennyt hyvin, oli helppoa tulla. Kaupunki on helppo, kiva ja kaunis. Asiat toimivat toistaiseksi, vaikka ihmiset eivät puhu yleisesti ottaen paljon englantia.

Paikallisen työntekijän kanssa käytiin pankissa ja työkaverit auttoivat ostamaan oikeanlaisen matkakortin, joka on siis printattu paperilappu. Eli todella helppoa on ollut, mutta ilman tukea byrokratiasta voisi olla vaikea selvitä. Ennen pankkitilin avautumista ja paikallisen kortin saamista kannattaa ottaa euroja jonkun verran mukaan. Suomessa rahanvaihto on paljon kalliimpaa kuin Puolassa. Suomalaiselta tililtä voi siirtää helposti rahaa puolalaiselle tilille. Puolassa työaika on 8.30 tuntia, eli 8 tuntia ja palkaton 30 min ruokatauko. Muita taukoja ei ole. Sairastuessa pitää heti käydä lääkärissä samana päivänä ja ilmoittaa esimiehelle.

Ruoka ja ravintolassa syöminen on ihanan edullista. Vaikka palkkataso on paljon matalampi kuin Suomessa, myös yleinen hintataso on, joten palkalla pärjää ja pystyy viettämään vapaa-aikaa mukavasti. Palkkaan pitää suhtautua myös niin, että työ- ja elämänkokemus on tärkeämpi.

Uuden työn aloittaminen on aina rankkaa, mutta uudessa maassa työn aloittaminen vie energiaa vielä enemmän, kun pitää samalla sopeutua isoon elämänmuutokseen. Kannattaa tehdä asiat itselle helpoksi, esim. jos myöhästyy junasta, nappaa tai soittaa taksin, että ehtii töihin ajoissa. Puola on tällaiseen pieneen elämän helpottamiseen/itsensä hemmotteluun hyvä maa edullisuutensa takia. Joillain työkavereilla käy myös siivooja samasta syystä. Toisaalta uusi ympäristö ja kaikki uudet mahdollisuudet ja ihmiset tuo hirveästi mahdollisuuksia ja jokaiselle löytyy täältä jotakin. Töiden jälkeen ei tarvitse siis mennä vain kotiin nukkumaan.

Vinkkinä sanoisin, että ennakkoluulottomasti ja suomalaisella sisulla eteenpäin. Jos vastoinkäymisiä tulee, niistä pitäisi päästä nopeasti yli. Kannattaa käydä jo opintojen aikana ulkomailla, koska silloin tajuaa vähän ulkomailla asumisen haasteita ja mahdollisuuksia. Uskoisin myös, että työnantaja haluaa, että on kokemusta ulkomailta.



Kokeile - uskalla - lähde sinäkin!
https://ec.europa.eu/eures

- Tiina -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti