keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Voiko kakun säästää ja syödä samaan aikaan?


Virtuaalimaailmassa otsakkeen kysymykseen voi vastata eri tavoin kuin reaalimaailmassa.  Et tosiaankaan voi oikeassa elämässä sekä syödä kakkua että säästää sitä kokonaisena. Kun menettää elämänsä netissä pelatessa voi kohta saada uuden. Mutta tässä konkreettisessa fyysisessä maailmassa kannattaa pitää huolta siitä, ettei astu harhaan tai liukastu. Elämä on lahja, jota kannattaa vaalia.
Douglas Adamsin klassikkoteoksessa ”Linnunradan käsikirja liftareille” esitetään kysymys Syvä miete-nimiselle supertietokoneelle elämän tarkoituksesta.  Tämä vastaa: ”Elämän tarkoitus on 42.” Kromosomi- ja geenitutkijoiden maailmassa tämä kyllä taitaa ollakin tärkeä luku, mutta maallikon näkökulmasta vastaus ei ratkaise arvoitusta.
Filosofisesti voidaan ajatella, että elämän tarkoitus on olla onnellinen. Onni voi tarkoittaa hyvin erilaisia asioita. Voidaan kuitenkin ajatella, että onnellinen ihminen on tyytyväinen elämäänsä. Tyytymättömyys elämään voi ilmetä esimerkiksi vaikeutena valita oma suunta. Päätöksentekoa ei voi lykätä ikuisesti, sillä elämässä on kyse myös ajankäytöstä. Mihin haluat kuluttaa aikasi?  Tuolla Syvä Miete-supertietokoneella kului vastauksensa etsimiseen 7,5 miljoonaa vuotta.
Työssäni ammatinvalintaan ja uraohjaukseen erikoistuneena psykologina olen koko ajan tekemisissä elämän valintojen kanssa. Usein kuulen kysymyksen ”mikä minusta tulee isona?” Silloin leikittelen ajatuksella, että otan viereeni taikurin hatun ja nostan sieltä yhden ammatin, joita on eri lappuina sinne laitettuna. Luen lappusen asiakkaalle: ”Sinusta tulee kondiittori!”
Lapsena on tärkeää, että osaa valita päällensä mukavat vaatteet. Ihan pikkuisena vanhemmat auttavat. Kun kasvaa, saa pukea itse. Koulussa on kiva olla, kun päällä on sopivat vaatteet. Murrosikäisenä kaikki vaatteet alkavat tuntua tylsiltä. Teinien huoneet voivat olla yksiä vaatekasoja. Neljää Ruusua lainaten tukkakin voi olla irokeesi-, hippi- tai punkkarityyliä.  Vähitellen oma tyyli löytyy.  Joku valitsee klassisen tyylin, joku toinen radikaalin. Radikaalius vaihtelee ajan myötä, kuten Sofi Oksanen Arto Nyberg-ohjelmassa viisaasti sanoi uuden kirjansa julkaisukohun yhteydessä. Tyyli on aina suhteessa aikaan.
Oman elämän suunnittelussa voi olla apua oman tyylin miettimisestä.   Jo alakoulussa joutuu tekemään joitain valintoja, musiikkiluokasta ainakin. Yläkoulun puolella on valinnaisia aineita. Peruskoulun viimeisellä luokalla pitää valita suunta, ammattioppilaitos, lukio vai jokin harvinaisempi reitti. Minkälaiseen ammattiin pystyt kuvittelemaan itsesi?  Millainen voisi olla työpäiväsi? Olisitko Suomessa vai ulkomailla? Menisitkö aina samaan paikkaan vai hurauttaisitko autolla myymään tuotteita ympäriinsä? Matkustaisitko lentokoneella asentamaan laitteita? Kuinka paljon voisit itse määritellä työaikaasi? Olisitko hoitoalan ihminen, joka pitäisi yötyöstä – sen jälkeisen pidemmän vapaa-ajankin puolesta. Olisitko opettaja – oppilaasi olisivat pikkuisia, yläkoululaisia vai ammattiin opiskelemassa?  Haluaisitko tutkia, paneutua todella perusteellisesti johonkin? Haluaisitko luoda uraa? Siintääkö mielessäsi hieno tohtorinhattu, jonka teetät ihan tarkkaan mittojesi mukaan. Sen voit painaa päähäsi promootiossa, kun väitöstilaisuutesi on onnistuneesti ohi. Tiesitkö muuten, että eri alojen tohtorinhatut ovat erivärisiä!
Todellakin!  Jos haluat asettaa itsellesi tähtäimen uranluontiin, voit aivan konkreettisesti kuvitella itsesi työpaikalle. Haluatko käyttää työssäsi työasua – hoitajan asua vai uniformua, johon kuuluisi myös upea hattu. Vai olisiko sinulla pelastajan kypärä tai kondiittorin suojahattu? Kyse on elämäntavan valinnasta.
Onnistuneen valinnan salaisuus piilee siinä, että on oppinut tekemään päätöksiä ja haluamaan asioita.
Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa miettiä, millainen on ja millaiseksi haluaa elämänsä aikana tulla. Joskus huomaa vasta aikuisena, että on valinnut jonkun toisen odotusten tai haaveiden mukaisen elämän, tai ottanut suunnan liian kevein tiedoin. Koskaan ei ole myöhäistä vaihtaa kurssia. Voi jäädä opintovapaalle tai opiskella työn ohella uutta alaa. Joskus jo työpaikan vaihto tuo toivotun muutoksen. Työttömyys on mahdollisuus, jonka kautta voi päästä opiskellen uuteen ammattiin.
Sinulle sopiva tie vie sinulle sopivaan tulevaisuuteen. Kulje sinne omat haaveet ja tavoitteet mielessäsi. Sinulla on mahdollisuus saada juuri sinulle sopiva onni. Jonkun onni on kondiittorina kehitellä ja luoda uusia kakkuja – kondiittorin pitää itsekin maistella uutta kakkua. Silloin pitää leikata kakusta pala, ehjäksi ei kakku jää.
Mielenkiintoista ja maistuvaa tulevaisuutta!
 
Elise

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti