tiistai 25. huhtikuuta 2017

Vinkkejä ammatillisten aikuiskoulutusten etsimiseen (2017)

Opintopolku.fi -palvelusta on hyvä lähteä liikkeelle

Aikuiskoulutusta järjestetään jokaisella koulutusasteella aina peruskoulusta yliopistoon. Erilaisten aikuiskoulutusten etsimiseen on omat keinonsa ja hakukoneensa, esimerkiksi ammattikorkeakoulujen monimuotototeutuksena järjestetyt aikuiskoulutukset löytyvät Opintopolku.fi -palvelusta. Sen sijaan työvoimakoulutuksia (eli työvoimapoliittisia aikuiskoulutuksia) etsitään Te-palvelut.fi -sivustolta.  Tässä blogitekstissä keskityn kuitenkin ammatilliseen perustutkintoon, ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon johtaviin aikuiskoulutuksiin, jotka ovat järjestetty muuten kuin työvoimakoulutuksena.

Valitettavasti tilanne on se, että tällä hetkellä ei ole olemassa yhtä ainoaa hakukonetta, jolla löytäisi kaikki aikuiskoulutukset. Tämän hetken työkaluista paras mahdollinen on kuitenkin Opetushallituksen Opintopolku.fi -palvelu. Se ei tarkoita kuitenkaan kyseisen portaalin olevan täydellinen. Opintopolun käyttämisessä on omat jipponsa, jotka pitää vain oppia. Tässä blogitekstissä avaan sinulle hieman aikuiskoulutusten etsimisen maailmaa omasta koulutusneuvojan näkövinkkelistäni käsin. Toivottavasti tästä on apua, olitpa sitten utelias uudelleenkouluttautuja tai ohjausalan ammattilainen.

Yksi suurimmista haasteista koulutusten etsinnässä on oikean hakusanan löytäminen. Väitän, että koulutuksia etsiessä kannattaa käyttää tutkinnon virallista pitkää nimeä. Esimerkiksi, jos etsit lähihoitajakoulutusta, käytä hakusanana mieluummin "sosiaali- ja terveysalan perustutkinto" kuin pelkkä "lähihoitaja". (Huom. lainausmerkkejä ei tarvitse laittaa hakukenttään.) Miksi näin? Hakusanalla tuntuu olevan suuri merkitys Opintopolun hakutulosten määrän suhteen. Hakusana "sosiaali- ja terveysalan perustutkinto" tuottaa nyt kirjoitushetkellä hakutuloksia 348kpl. Sen sijaan hakusana "lähihoitaja" tuottaa hakutuloksia vain 336kpl, eli 12kpl vähemmän. Syytä sille en tiedä.

Hakutuloksista pitää osata itse rajata pois epärelevantit tulokset, koska Opintopolku ei sitä tee puolestasi. Esimerkiksi hakusanalla "sosiaali- ja terveysalan perustutkinto" Opintopolku ehdottaa ensimmäisenä hakutuloksena hiusalan perustutkintoa, eli parturi-kampaajakoulutusta. Se on hieman eri kuin lähihoitajakoulutus, vaikka molemmat ovatkin virallisesti sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksia. Vastaavasti hakusanalla "tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto" Opintopolku ehdottaa ensimmäisenä hakutuloksena välinehuoltoalan perustutkintoa, eli välinehuoltajakoulutusta. Tässä tapauksessa haettu koulutus ja ensimmäinen hakutulos ovat hämmästyttävän kaukana toisistaan. Näistä kummallisuuksista ei kannata kuitenkaan masentua, vaan Opintopolun epätäydellisyyttä pitää oppia ymmärtämään.

Jos haluat löytää pelkästään aikuiskoulutukset, käytä Opintopolun hakusanana koko tutkinnon nimeä ja valitse Opintopolun tarjoamista hakusanaehdotuksista se, joka päättyy sanaan "aikuiskoulutus". Esimerkiksi, jos etsit sähköasentajakoulutusta, valitse hakusanaksi "sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, aikuiskoulutus". Älä tyydy yksinkertaisempaan hakusanaan, jos et halua kahlata läpi myös "nuorten" koulutuksia.

Hakutulosten vasemmasta reunasta voit tehdä monenlaisia rajauksia hakutuloksiin. Jos haluat nähdä vain tällä hetkellä haussa olevat koulutukset, valitse hakutulosten vasemmasta reunasta "Haku on käynnissä". Sen lisäksi on usein hyödyllistä rajata hakutuloksia sijainnin mukaan, jolloin paikkakunnaksi voi kirjoittaa esimerkiksi "Uusimaa" tai "Helsinki". Tehdyt rajaukset näkyvät listauksen yläosassa sinisinä laatikkoina, joita voi tarvittaessa poistaa ruksia painamalla. Opintopolussa ei ole sellaista täppää, jonka valitsemalla voisi rajata haun koskemaan pelkästään aikuiskoulutuksia. Sen sijaan rajaus pitää tehdä hakusanalla. Kun löydät listauksesta kiinnostavan koulutuksen, voit avata sen tiedot linkistä. Jos päädyt tietoihin tutustuttuasi hakemaan koulutukseen (ja koulutuksen haku on päällä), tietojen oikeasta reunasta löytyy linkki, jossa lukee "Täytä hakulomake". Sen valitsemalla pääset oppilaitoksen kotisivuille, josta hakeutuminen aikuiskoulutukseen tapahtuu.

Voit myös tutustua kaikkiin tietyllä paikkakunnalla (tai alueella) haussa oleviin aikuiskoulutuksiin laittamalla Opintopolun hakukoneeseen hakusanaksi "aikuiskoulutus". Sen jälkeen valitset "Haku on käynnissä" ja kirjoitat paikkakunnaksi esimerkiksi "Turku". Jos haluat rajata hakutulokset koskemaan pelkästään erikoisammattitutkintoja, valitse "Ammatilliset tutkinnot" ja sen alta "Erikoisammattitutkinto". Toisinaan hakutuloksia on hyödyllistä rajata myös aiheen (esim. Tekniikka) ja opetustavan (esim. Etäopetus) mukaan. Rajausvaihtoehtoja on paljon muitakin ja voit itse kokeilla yhdistellä niitä tarpeidesi mukaan. Lähtökohta tietoa etsiessä on kuitenkin se, että aluksi kannattaa etsiä vähemmällä määrällä rajauksia. Näin saat suuremman määrän hakutuloksia, jota voit vähitellen karsia pienemmäksi lisäämällä rajausten määrää. Kaikkein eniten hakutuloksia saat laittamalla hakusanaksi asteriskin eli tähden (*). Silloin Opintopolku näyttää aivan kaikki sinne syötetyt koulutukset.

Toisinaan voi olla tiedossa ammatti (esim. putkimies) ja pitäisi keksiä jotenkin tutkinnon virallinen nimi, jota voisi käyttää Opintopolussa hakusanana. Siinä tilanteessa voit käyttää apuna Ammattinetti.fi -palvelua. Valitse etusivulta "Ammatit" ja hae ammateista hakusanalla "putkimies". Valitse "LVI-asentaja", jolloin pääset ammatin esittelyyn. Tekstin kohdasta "Koulutus" löydät tiedon talotekniikan perustutkinnosta, jossa voi suuntautua putkiasennukseen. Hakusanalla "talotekniikan perustutkinto, aikuiskoulutus" voit etsiä sitten aikuiskoulutuksia Opintopolusta.

Jos haluat selvittää mitä tutkintovaihtoehtoja vaikkapa tekniikan ja liikenteen alalla on sähköasentajalle, ePerusteet -palvelu auttaa siinä. Valitse "Ammatillinen aikuiskoulutus", koulutusalaksi "Tekniikan ja liikenteen ala" ja opintoalaksi "Sähkö- ja automaatiotekniikka". Näin saat listauksen alan ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista. Klikkaamalla tutkinnon nimeä (esim. sähköasentajan ammattitutkinto) löydät arvokkaita tietoja muun muassa tehtävistä, joissa tutkinnon suorittanut voi työskennellä.

Opintopolku ei sisällä kaikkia aikuiskoulutuksia, koska oppilaitoksilla ei ole velvollisuutta laittaa niitä Opintopolkuun. Jos et löydä etsimääsi Opintopolusta ja epäilet sellaista koulutusta löytyvän kuitenkin, on järkevintä etsiä tietoa suoraan oppilaitosten kotisivuilta. Nayttotutkintohaku.fi -palvelun avulla voit selvittää helposti kaikki oppilaitokset, joilla on oikeus antaa esimerkiksi sähköasentajan ammattitutkintotodistus. Kirjoitat vain tutkinnon nimeksi sähköasentajan ammattitutkinto ja valitset tutkinnon nimen listasta. Listasta näet suoraan oppilaitoksen kotisivujen osoitteenkin. Harmi, kun listasta ei näe oppilaitoksen paikkakuntaa. Siitä tiedosta olisi monesti apua.

Tiesitkö muuten, että Opintopolku kätkee sisäänsä myös muilla kielillä järjestettäviä koulutuksia kuin suomen kielellä? Kokeile laittaa hakusanaksi asteriski (*) ja klikkaa opetuskielen rajauksista suomi pois, jolloin näet muut kielivaihtoehdot. Valikoimasta löytyy englantia, ruotsia, venäjää, kiinaa jne. Toisinaan Opintopolun hakukoneen käyttäminen ei tuota haluttua tulosta, jolloin on hyvä kokeilla myös muita vaihtoehtoja. Studentum.fi on tutustumisen arvoinen palvelu, jonka hakukoneella voit etsiä aikuiskoulutuksia valitsemalla koulutustyypiksi aikuiskoulutuksen. Viimeinen oljenkorsi on käyttää Googlea laittamalla hakusanoiksi tutkinnon tai ammatin nimi, aikuiskoulutus ja paikkakunta. Google johdattaa sinut yleensä oppilaitoksen kotisivuille. Jos et löydä jotain tietoa oppilaitoksen kotisivuilta, voit varmistaa asian suoraan oppilaitoksesta puhelimitse tai sähköpostitse.

Sitten ei muuta kuin koulutuksia etsimään — ja jos tuskastut etsinnässä, soita meille koulutusneuvonnan puhelinpalveluun tai laita vaikka viestiä Facebookin kautta. Ihmetellään asioita yhdessä! Kuinka sinä etsit aikuiskoulutuksia netistä? Kerro ihmeessä vinkkisi tämän blogitekstin kommenteissa, niin muutkin saavat tietää.

/Panu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti