Sivut

Sivut

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Suomalaisen työelämän arvot osaksi omaa elämää

Luin tänään Suomen hallituksen Työelämä 2020 –hankkeen viestintäsivuja. Osana kyseistä hanketta on kerätty vuonna 2013 sekä työpajoissa että sosiaalisessa mediassa eri tilanteissa olevilta ihmisiltä kokemuksia ja käsityksiä työelämän arvoista.  Tämän perusteella saatiin selville ajankohtainen ja paras käsitys siitä, mille arvoille ihmiset uskovat parhaan työelämän vuonna 2020 rakentuvan.  Nettisivuilla on neljän menestyneen urheilun parissa toimineen henkilön haastatteluja, mitä nämä arvot tarkoittavat heille. Esitellyt arvot ovat sinnikkyys, rohkeus, tarkoitus ja luottamus.

Urheilijoiden arvohaastattelun kuunteleminen herättää monenlaisia ajatuksia. Päällimmäisin ajatukseni liittyy siihen että työ on elämää. Se miten ihminen nimeää arvonsa jotka liittyy työhön, harrastukseen tai elämään, ovat samansuuntaisia, jopa samoja. Arvot liittyvät ihanteisiin, tavoitteisiin ja omiin toimintatapoihin. Parhaimmillaan arvoista saa voimaa ristiriitojen hetkellä.

Näistä haastatteluista tulee mieleen myös mahdollisuus arvioida näitä neljää arvoa omassa elämässä. Mitkä ovat esimerkkejä omasta toiminnasta, joissa nämä neljä arvoa tulevat esille? Mikä harrastus on opettanut näitä taitoja. Näkyvätkö nämä arvot siinä, miten toimii ystävien ja työtoverien parissa tai suhteessa esimieheen?

Kannustaisin harkitsemaan näitä arvoja myös ennen työ- tai opiskelupaikkahaastattelua. Koska nämä ovat yleisesti tunnustettuja arvoja, niitä on helppo ymmärtää ja hyväksyä. Näin ollen osana omien vahvuuksien esittelyä, näillä voi hyvinkin saada myöntyvää nyökyttelyä osakseen. Käsittelen tässä vielä yksitellen edellä mainittuja arvoja, miten näitä voisi tuoda haastattelutilanteessa esiin.

Sinnikkyys: Palauta mieliin opiskelusta tai työstä muutama esimerkki, joissa olet vastoinkäymisistä ja ajan kulumisesta huolimatta osoittanut sinnikkyyttä. Mitä sellaista teit näissä tilanteissa, mikä auttoi suunnitelman päätökseen viemistä. Keksitkö kenties uuden ratkaisun, pyysitkö apua toisilta vai luotitko omaan osaamiseesi.

Rohkeus: Rohkea on silloin kun jännittää ja on epävarma, mutta tekee silti asioita. Rohkeassa toiminnassa on usein mukana joku houkutinvoima: tehtävä on niin tärkeä että kokee kutsumusta tämän asian tekemiseen mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta. Milloin olet ollut opiskeluissa ja työelämässä tällaisessa tilanteessa? Millaisia ennakkoajatuksia sinulla liittyi tilanteeseen, millaisia toisten tulkinnat olivat? Mitä hyötyä rohkeudesta oli sinulle itsellesi, muuttiko se toimintaasi jatkossakin?

Tarkoitus: Mitä yhteiskunnallista tarkoitusta koet työlläsi olevan? Mistä huomaat että työ on tehty riittävän hyvin, oletko kenties saanut palautetta että siitä on ollut apua toisille? Millainen merkitys palkalla on tyytyväisyyteesi? Millaisissa hetkissä työn tarkoituksen miettiminen on tuonut lisää puhtia työn loppuun saattamiseen.

Luottamus: Mitä ajattelet työn laadun tärkeydestä? Mieti muutama tilanne joka liittyy hyvään yhteistyöhön työtilanteissa. Sinulta on ehkä pyydetty apua, esimies on arvostanut mielipidettäsi työn järjestelyjen suhteen tai sinulle on annettu huomattavaa vastuuta työssäsi. Luotatko itseesi työntekijänä, onko työpaikan ihmissuhteissa luottamus ja yhteistyön henki läsnä? Millaista ilmapiiriä toivot työyhteisöltä. Mitä toivot esimieheltäsi?

Nyt kun olet miettinyt näitä arvoja lävitse, arvioi tuottamiasi vastauksia työnantajan näkökulmasta. Mitkä omista vastauksistasi voisivat liittyä myönteisellä tavalla hakemaasi työ- tai opiskelupaikkaan. Miten näitä arvoja haluaisit toteuttaa jos pääset uusiin tehtäviin mukaan? Olisiko sinulla itselläsi jotain kysyttävää työpaikan arvotaustasta ja toimintatavoista? Työhaastattelussa on hyvä tilaisuus arvioida haastattelun ilmapiiriä ja tulevan esimiehen suhtautumista sinun osaamiseesi ja toisaalta niihin asioihin joiden kohdalla uudessa työssä sinulla on vielä opittavaa. Työhaastattelussa parhaimmillaan päästään kohtaavaan yhteistyötilanteeseen, jossa arvioidaan puolin ja toisin työn soveltuvuutta sinulle. Työ saa sopivimman tekijän ja parhaassa tapauksessa myös sinä tehtäviä joissa kasvat parhaimmillesi.

Heli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti