keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Uraohjaustehtävillä jäsennystä tilanteeseen

Vanhat hyvät konstit toimivat elämän suunnittelussa. Osana Uraohjausta psykologi voi antaa tilanteeseen sopivia kotitehtäviä, joissa ryhmitellään, visualisoidaan tai kirjoitetaan tarina. Joitakin tehtäviä löydät TE-palvelujen sivuilta.   Tehtävät saattavat liittyä erilaisten luonteenpiirteiden ja kiinnostusten tunnistamiseen ja näin ollen ne vahvistavat itsetuntemusta ja antavat pohjaa tulevaisuuden suunnittelulle ja työnhaulle. Hiljaa itsekseen tehty harjoitus saattaa tuoda yllättäviäkin jäsennyksiä tilanteeseen, konkretisoida epämääräisiä tuntemuksia tai palauttaa mieliin osaamista jota ei itse ehkä päivittäin ajattele. Tekemistään harjoituksista voi kertoa psykologille prosessinomaisesti, kertoen mitä ajatteli ja mitä hyötyä tehtävistä oli. Toisaalta tekemänsä tuotoksen voi näyttää kasvokkain tai videokameran välityksellä, jolloin päästään yhdessä katselemaan ja huomioimaan mitä kaikkea ajattelussa tulee esille.  

Kerron esimerkin Mind Mapista eli miellekartasta. Tähän blogikirjoitukseen liitetyssä kuvassa nuori nainen piirtää miellekarttaa. Keskelle kuviota piirretään vaikkapa tuo kuvan neliö, jossa on käsittelyn kohteena oleva asia, ja siitä lähtevien viivojen päähän omiin ympyröihinsä asioita jotka kytkeytyvät käsittelyn kohteena olevaan asiaan. Omaa elämää suunnitellessa voit esimerkiksi hyödyntää tätä tehtävää seuraavasti:  Piirrä kaksi eri kuvaa elämäntilanteestasi: huolikartta ja onnikartta. Huolikarttaan voit piirtää asioita jotka ovat pulmallisia ja vievät energiaa tai aikaa, ne voivat olla kuin pilviä. Keskelle karttaa voit piirtää itsesi vaikka tikku-ukkona, ja piirtää viivojen päähän pilviä jotka kuvaavat raskaita asioita. Mitä lähempänä pilvi on tikku-ukkoa, sitä enemmän se huoli varjostaa arkeasi. Pilvistä voi lähteä vielä etäämmälle viivoja, jotka kuvailevat yksityiskohtia tai huolien sisältöjä. Huolikartan jälkeen voit piirtää onnikartan, se voi liittyä vaikka tulevaisuuteen. Tikku-ukon ympärillä voi olla ympyröitä, symboleja, värejä, mitä vaan mikä kuvaa sitä, mistä saa mielihyvää ja toisaalta omia tavoitteita ja esimerkiksi ratkaisukonsteja huolikartan teemoihin. Karttoja kannattaa katsella rinnakkain. Niistä voi ympyröidä/alleviivata olennaisia kohtia. Niihin voi kirjoittaa täsmennyksiä, miten aikoo toteuttaa toiveitaan tai kehen pitää ottaa yhteyttä lisätietojen saamiseksi. Kartat voi säilyttää ja palata niiden äärelle vaikka puolen vuoden kuluttua. Vieläkö piirtäisit samanlaiset kartat nykytilanteesta vai ovatko pilvet ja auringot siirtyneet elämässäsi? Mitä niistä haluaisit siirtää lähemmäksi tai etäämmälle, miltä elämä silloin tuntuisi jos ne olisivat jo siirtyneet toivomillesi paikoille.

Heli
Linkit päivitetty 21.9.2022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti