Sivut

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ammattiopinnoista ammattikorkeakouluun?

Kiinnostaisiko korkeakoulutus? Nykyisin ammatillisella tutkinnolla saa hakukelpoisuuden korkeakouluopintoihin (asiasta tarkemmin täällä). Kysyin muutamilta ammattikorkeakouluilta joitakin asiakkaitani askarruttaneita kysymyksiä; tässä vastauksia joita sain.

Kuinka suuri osa AMK-opiskelijoista ei ole käynyt lukiota?

Opetushallituksen tilastoista vuodelta 2015 selviää, että ammatillisen tutkinnon suorittaneita uusia opiskelijoita on suunnilleen yhtä paljon kuin lukiopohjalta AMK-opinnot aloittavia. Osalla on jo toinen korkeakoulututkinto suoritettuna, ja jotkut tulevat koulutukseen myös ilman toisen asteen tutkintoa.

Miten hyvin ammatillisen tutkinnon pohjalta yleensä menestytään opinnoissa? Onko eroa lukion käyneisiin? Kannattaako lukiokursseja tehdä opintojen tueksi?

- Muotoilun ja viestinnän koulutusohjelmissa ammatilliselta puolelta tulleilla opiskelijoilla voi olla huomattavasti enemmän jo edeltävää osaamista muotoilun ja viestinnän käytännön taidoissa kuin lukiosta tulleita. He voivat toimia esimerkiksi kalustemuotoilussa puuseppinä, mallinrakentajina ym. ja auttaa muita opiskelijoita jopa apuopettajina näissä aineissa. Haasteita on esseiden ja raporttien kirjoittamisessa sekä englannin ja ruotsin kielessä, useimmiten eniten ruotsissa.

- Tekniikan alalla on havaittu, että nimenomaan ammatilliselta puolelta tulleilla on huomattavia vaikeuksia LUMA-aineissa (matikka, fysiikka, kemia), esseiden ja raporttien kirjoittamisessa sekä ruotsin kielessä. Näiden asioiden/aineiden opiskeluun kannattaa panostaa. Toisaalta ammatilliselta puolelta tulleilla on alaan liittyvää käytännön osaamista, mitä lukion käyneillä puolestaan ei ole.

- Oman kokemukseni mukaan ammatillisen puolen opiskelijat pärjäävät yhtä hyvin opinnoissaan kuin muutkin. Motivaatio ensisijaisesti ratkaisee. Haasteita heillä on enemmän kielissä kuin lukion käyneillä, mutta kenenkään valmistuminen ei ole jäänyt kieliopinnoista kiinni.

- Jos opiskelija on motivoitunut opiskelemaan tradenomiksi, en näe syytä käydä lukion opintojaksoja. He pärjäävät varmasti muutenkin.

Uraohjauksen mietteitä aiheesta
Osa ammatillisen tutkinnon pohjalta opiskelemaan haluavista on alanvaihtajia, eivätkä välttämättä pysty suoraan hyödyntämään saman alan toisen asteen tutkintonsa osaamista ammattikorkeakoulussa. Alanvaihtajallekin aiemmin opitusta voi kuitenkin olla hyötyä, tai aiempi ala voi jopa viedä opintoja harvinaisempaan suuntaan, mistä voi olla hyötyä työllistymisen kannalta.
Lukion kurssit voivat auttaa menestymään pääsykokeissa ja toki sen jälkeen opinnoissakin, joten tuskin ne turhiakaan ovat, mutta kannattaa harkita asiaa oman tilanteen ja toiveissa olevan alan mukaan. Yksittäisiä lukiokursseja voi opiskella omatoimisesti, verkko-opintoina tai aikuislukiossa.

Eli yhteenvetona voinee todeta, että jos motivaatio on kohdallaan, ei ole syytä ujostella ammattikorkeakouluun hakemista. Kiitos vastanneille opintokoordinaattoreille ja hakutoimistoille!
Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti